Pää surisee tyhjyyttään. En tiedä mitä kirjoittaisin mutta on tunne, että on kirjoitettava.

Olen toki kirjoittanut koko aamun. Kirjoitan joka päivä. Kirjoitan tyhjänpäiväisyyksiä, typeryyksiä, nimettömiä kommentteja joita kukaan ei muista, kukaan ei kommentoi.

Nollaan päätäni palstalla. Ehkä olen nollannut jo liikaakin sillä huomaan olevani melko tylsistynyt.

Tänään tuli dokumenttiprojektissa tarinaa Katrista ja Kaitsusta joiden elämästä kertovaa dokumenttia muistan aiemminkin nähneeni. Laitoin dokumentin tallennukseen ja katson sen ehkä huomenna.

Mieleen palautui myös dokumenttisarja vuosien takaa joka koukutti minut ja Ollin pahasti monena iltana tv:n ääreen. Farmarin vaimo (The Farmer's Wife) tuli televisiosta viimeksi vuonna 2003.

Farmarin vaimo :

- kuusituntinen dokumentti amerikkalaisen viljelijäperheen elämästä

Mikä saa maanviljelijän puurtamaan yötä päivää sormet verillä? Mikä auttaa jaksamaan kun sato tuhoutuu, rahoittajat haluavat omansa ja perhekin uhkaa hajota? Motiiviksi ei riitä pelkkä raha - tarvitaan unelmia ja luja usko tulevaisuuteen. Juanita ja Darrel Buschkoetterilla on unelmia, voimakasta tahtoa ja ennen kaikkea toisensa, mutta...

Dokumenttiprojekti esittää kuutena peräkkäisenä päivänä toivottuna uusintana koskettavan dokumentin, joka kuvaa nuoren nebraskalaisen maanviljelijäperheen arkea. Kolme vuotta jatkuneiden kuvausten aikana Juanitan ja Darrelin elämä muuttuu vakavaksi draamaksi. Rahahuolet, pelko maatalouden alasajosta sekä vastuu kolmen pienen tyttären tulevaisuudesta ajaa vanhempien keskinäisen suhteen välirikon partaalle.

Realistisen perhe-elämän kuvauksen lisäksi elokuva näyttää runsaasti myös Nebraskan upeita maisemia, aurinkoa, vehreyttä ja viljavia peltoja. Hehkuvanpunaisten auringonlaskujen ja tummansinisten öiden joukkoon mahtuu toki paljon myös meille suomalaisille tuttua kuvaa rankkasateen pieksemistä savipelloista ja pihamaista.

David Sutherlandin käsikirjoittama, suunnittelema ja toteuttama dokumentti Farmarin vaimo - The Farmer's Wife imaisee katsojan kuin mutainen pihamaa saappaan; syvälle sisälle perheen elämään, jossa rahaa tärkeämmäksi nousee kuitenkin avioparin välinen rakkaussuhde.

Dokumentti on kuvattu vuosina 1995 - 1997, jolloin perhettä kohtasivat monet, toisinaan ylitsepääsemättömiltä näyttävät ongelmat. Mitä perheelle kuuluu tänään, kuusi vuotta myöhemmin?

Dokumentin luoja David Sutherland kertoo, että Juanita ja Darrel ovat lopulta päätyneet eroon. Darrel jatkaa maanviljelystä ja toimii aktiivisesti alan yhteisöissä. Juanita ja tytöt ovat muuttaneet kaupunkiin. Juanita on edennyt urallaan yrityksessä, jossa hän dokumentin lopulla aloitti, Audrey opiskelee ahkerasti ja aikoo hakeutua collegeen ja myös Abbyn ja Whitneyn koulunkäynti sujuu hyvin. Lapset viettävät viikonlopun vuoroin isän, vuoroin äidin luona. Juanitan, Darrelin ja lasten elämä sisältää siis edelleen elementtejä, jotka kaukaisen Suomenkin perheiden on helppo tunnistaa.

Ohjaaja Sutherland on koonnut Buschkoetterien elämästä ja dokumentin tekemisestä tietoa Internet-sivuilleen www.davidsutherland.com.

Lähde : http://www.yle.fi/d-projekti/arkisto/2003/farmarin_vaimo.html

... näitä aamuja kun on pimeää ja kylmää. Sitä haluaisi itsekin vielä käpertyä lämpimän peiton sisään, tunkea herätykseen ajastettu kännykkä tyynyn alle ja jatkaa unia ... Kello soi 06.10 ja seuraavan kerran 06.45.

Tunne on TAIVAALLINEN kun ensimmäisen herätyksen jälkeen saa vielä jatkaa unia. Olen tehnyt tätä jo iät ja ajat.

Kello 06.45 olisi kuitenkin kammettava itsensä ylös vaikka tänäkin aamuna tuntui että ei, ei tästä tule mitään. En jaksa, en halua! Raahauduin napsauttamaan kahvinkeittimen päälle ja lähdin herättämään tyttöjä. Käämit paloi viidennen kerran jälkeen kun kävin Fiinaa komentamassa ylös. Tyttö makaa liikkumattomana eikä tee elettäkään heräämisen suuntaan. Lopulta kiskaisen peiton pois ja alkaa varsinainen raivokohtaus-show joka kesti niin kauan että lopulta pakkasin sille eväät mukaan koska ei ehtinyt kotona edes syödä.

20 minuutin ajokeikan jälkeen (koti --> Empun koulu -->  Liinan koulu --> Fiinan esikoulu --> koti) saavuin takaisin kotiin. Väinö oli herännyt sillä aikaa ja köpsötti Ollin kainalosta mun luo. Syötiin aamupalaa, katseltiin tv:stä Peukaloisen retket ja sitten istuuduin tähän koneelle.

Nyt helpottaa.

Onneksi kaikki aamut eivät ole tällaisia. Useimpina aamuina myös Fiina herää yhden kerran herättämisen jälkeen ja alkaa pukemaan sopuisasti.

Minun jos kenen pitäisi ymmärtää Fiinan tämänaamuiset temppuilut koska en itsekään jaksaisi ylös nousta. Saati että joku tulisi mäkättämään korvan juureen ja viimein kiskaisisi peiton pois. Siinä vaiheessa tulisi jo ruumiita jos minulle niin tehtäisiin.

Päiväkodin pihassa sovittiin riita ja tyttö meni esikouluun hyvillä mielin.

Läskit ahdistaa (taas). Mä olen niin hukassa :( päätän, luovutan, pieksen itseni tsemppiin, hyväksyn itseni, luovutan, masennun ja taas alusta. Viimeksi viikonloppu meni ahmimiseen. Tiedostin sen jo silloin miksi muka "saan" ahmia ja tiedostin sen jo, ettei se suunnitelma tule onnistumaan. Eihän se koskaan onnistu. Huijasin itseäni jälleen.

En enää tiedä mitä tekisin. Elisa hehkutti eilen puhelimessa kuinka vähähiilarinen dieetti on sitten niiiiin hyvä ja tulee niiiiin hyvä olo. Tietenkin olen onnellinen hänen puolestaan mutta olen samalla pirun kateellinen sille motivaatiolle mikä hänellä on. Elisa sanoo, että "sinäkin onnistut tällä, tämä vie makeanhimot pois, ei ole nälkä .. ". Voi kun se olisikin siitä kiinni. Minä kun usein syön vaan syömisen himosta, en nälästä.

Päivä alkaa olemaan pulkassa. Kohta heittäydyn lasten kanssa sohvalle katsomaan Talenttia ja sitten ei tarvitsekaan tänään enää tehdä yhtikäs mitään.

Kävimme isäni luona ja koska lunta satoi viime yönä paljon, innostuimme siellä kaivamaan jostain liukureita ja laskimme pihassa mäkeä. Varsinkin Väinö oli tohkeissaan ja pienestäkin vauhdista irtosi kunnon kirkaisut kyytipojaksi!

Jostain sitten sain päähäni kuningasidean. Minäkin haluan laskea! Lapset kiljuu, kaikilla on hauskaa, minäkin! Liukuri hukkuu perseen alle, antakaa vauhtia! Ja sillä samalla sekunnilla kun saa sen kankun irti maasta sen vertaa, että liukuri ottaa alleen liukasta mäkeä, ihana äitini hyökkää puun takaa ja *räps* sinut on kuvattu. Priceless!

Jälleen yksi syy laihduttaa; perse ei mahdu liukuriin.

Tosin painavana saa paremmat vauhdit.

Päivän lempisana on ehdottomasti perse. Sanoin sen ainakin 1000 kertaa päivän aikana ja ai että se alkoi tuntumaan suussa hyvälle, se perse.

Hyvää isänpäivää kaikille iseille ympäri Suomen maan. Onnea vaikka ette kaikki sitä ansaitsisikaan. Tänään kuuluu juhlia ja täytyy vain toivoa, että lapset tänä aamuna saavat nauttia kivasta, hyväntuoksuisesta isistä eikä siitä oksennuksen ja paskan hajuisesta ravintolaisistä joka joskus aina vilahtelee.

Katkeraa kirjoitusta, eikö? Anteeksi kaikille isille, tänään on teidän päivänne! Toivottavasti ymmärrätte nauttia.

No jaa. Omassa ja lasten isissä ei tosin tätä vikaa ole, vaikka kyllä minun myöntää täytyy että eräs isäinpäivä olen joutunut kiukkuni nielemään kun Olli on edellisenä iltana ottanut vähän isyyslomaa ja viettänyt kunnon baari/remuamisillan. Tämä isänpäivä on toisenlainen. Olli ei ole aikoihin käynyt edes baarissa. Minä vinoilen että vielä se neljänkympin kriisi tulee.

Yritin muistella lapsuuteni isänpäiviä mutta mieleeni ei oikein tule mitään. Sen muistan, että äitinkin isiä aina onnitteli ja oli jonkun lahjan ostanut. Siitä varmaan on minullekin jäänyt tapa ostaa miehelleni lahja vaikka joku näsäviisas siihen on todennut että; "eihän se SINUN isäsi ole". No shit Sherlock?!

Lahjan ostamiselle on myös itsekkäät syyt. Rakastan lahjojen ostamista. Tykkään todella paljon siitä, että saan miettiä mitä kellekin ostan ja millaisesta lahjasta saaja nauttii oikeasti. Mielestäni olen usein onnistunutkin. HUOM! Omasta mielestäni.

Syksyisin saan ostaa lahjoja paljon. Aikavälille syyskuun 4. - marraskuun 9. sijoittuu monet, monet synttärit, hääpäivä ja nimipäivä (tosin nimipäivälahjoja en harrasta kuin omille muksuilleni, mutta kortilla muistan muitakin) ja sitten viimeiseksi isänpäivä. Ja kun ne on saatu hoidettua "alta pois" voikin alkaa miettimään joululahjoja. Ah, ihanaa.

Mistä tulikin mieleeni että eilinen lotto on tarkistamatta.

Meidän perheessä isi nukkuu vielä. Itse heräsin n. 08 aikaan Väinön kanssa ja lämmin tunne täytti sisimpäni kun astelin keittiöön ja katsoin ikkunasta ulos. Yön aikana oli satanut paljon lunta. Ihanan valkeaa, puiden oksat notkuvat valkeudesta ja olo on rauhallinen. Päästin Koiran ulos ja pieni osa maanpinnan valkeudesta muuttui hetkellisesti keltaiseksi ja se hieman häiritsi näkymääni.

Lapset eivät malttaisi nyt odottaa. Koulussa on tehty lahjoja ja askareita ja hyvä kun eilisen malttoivat pitää niitä vielä piilossa. Lähden tästä kattamaan pöytää ja sitten porukalla herättelemään isiä joka saa lahjaksi kasan uusimpia Aku Ankan taskukirjoja.

Oletteko huomanneet miten kaunista pihalla on näin aamuisin? Maa kimmeltää kosteudesta, puiden lehdet havisevat tuulessa hiljaa... On helppo hengittää ja pian saamme nauttia uskomattoman ihanasta syksyn väriloistosta.

Tervetuloa syksy!

Aamu sujui hyvin. Heräsin jälleen ennen kuin herätyskello edes ehti soida. Olen todellakin jälleen voimissani tänä lempivuodenaikanani. Tyttäret on laitettu kouluun ja Väinön kanssa lähdemme pian ulkoilemaan ja siivoamaan kirpparipöytääni.

 Tein tällaisen kakun eräs päivä ja kun kukaan muu ei ilmestynyt kotiin, söin sen yksin. Todistusaineiston hävitin tottuneesti.

Olen kirjoittanut blogiini viimeksi toukokuussa. Ei se mitään. Onneksi muistin salasanani tänne.

Minulla on ollut kova tarve kirjoittamiselle mutta siltikään en ole sitä tehnyt. On tuntunut todella vaikealta istua koneen ääreen ja päästää ulos niitä kaikkia ajatuksia mitä mielessä pyörii. En saisi kasata kaikkea sisälleni mutta on niin vaikea avautua. Edes itselleen.

Luin blogini läpi. Se on hyvin painokeskeinen. Kesän aikana en ole muuttunut. Valehtelen. Olen lihonut. Painan nykyään 94,6kg. Jos lihon tätä vauhtia, painan viiden vuoden päästä 174,6kg.

No, eipähän tarvitsisi käydä töissä.

Odotin koko kesän odottanut motivaatiota ja jotain "piikkiä" laihdutuksen suhteen mutta sitä ei  tullut. Kerran se tuli mutta työnsin ajatuksen pois ja päätin ajatella asiaa huomenna. Se ajatus jäi sille tielleen. Mutta nyt, viikon sisään, minusta on pikkuhiljaa alkanut tuntua paremmalta. Olen ylpeä itsestäni etten ole syöksynyt suin päin jonkun dieetin kimppuun vaan olen makustellut asiaa rauhassa, miettinyt mitä tahdon, millainen tahdon olla. Ja tajusin erään asian : minun ei tarvítse olla lihava jos en itse tahdo sitä

Minun laihtumistani ei estä mikään muu kuin minä itse.

Kun nyt istun tässä ja mietin tätä minun fyysistä oloani niin en keksi siitä mitään positiivista sanottavaa. Minuun sattuu. Minuun todella SATTUU! Miksi teen itselleni näin?

Olen saanut neuvoja joista jotkut ovat olleet hyviä ja jotkut suorastaan idioottimaisia. "Karppaa", sanoi yksi kaveri. "Mene Painonvartijoihin", sanoi toinen. "Kuluta enemmän kuin mitä syöt", sanoi kolmas. "Sä olet kyllä lihonut. Mitä sulle on tapahtumassa?", sanoi äitini. Silloin itkin.

Eräs ihminen sanoi, että minun kannattaisi harkita terapiaa. Ajatus tuntuu todella hankalalta. En todellakaan ole valmis siihen.

Päässäni pyörii väkisinkin ajatus, tämä pakkomielle maanantaista. Tiedättehän; laihdutuskuuri alkaa aina maanantaina. Jos se menee pieleen tiistaina, voi huoletta ahmia lopun viikkoa ja aloittaa taas maanantaina.

Fyysinen ja henkinen  olo itseni suhteen minulla kuitenkin on niin huono että uskon, ettei se enää huonommaksi voi mennä. Onko tämä elämäni käännekohta? Tajuanko kohta jotain itsestäni? jos niin käy, en malta odottaa.

Ei kerrassaan mitään uutta auringon alla.

Huomio : älä osta Pirkka pakaste kasvispihvejä (pahoja)

Paino 90,3kg. Sää on kaunis ja minä pukeudun säkkeihin peittääkseni läskini.

Aloitin aamuni kahvilla ja suklaajäätelöllä.

Tänään on ollut henkisesti raskas päivä. Aloitin päiväni lukemalla Jarmo Björqvistin avoimen kirjeen hänen nettisivultaan ja keskustelemalla asiasta keskustelupalstalla muiden kanssa. En voi käsittää niin raakaa tekoa. Lapsen silmien alla. En usko hetkeäkään etteikö lapsi nähnyt murhaa. Kirjoituksesta paistoi läpi Jarmon narsistinen luonne. Olin henkisesti aivan poikki tuon aamun jälkeen.

Päivä meni kotitöiden merkissä kunnes illalla lähdin Liinan koululle kuuntelemaan luentoa nuoruusiästä. Paikalla oli useita asiantuntijoita kaupungistamme kertomassa millaista tämän paikkakunnan nuoriso on, mitä tekee ja missä. Tämäkin aihe oli aika raskas. Minulle jäi olo, että pitäisi koko ajan olla varuillaan eikä hetkeksikään saa laskea "antureita" jotka vahtii nuorta. Huoli Liinankin tulevaisuudesta kasvoi entisestään. Maailma on niin täynnä houkutuksia. Nykyään ne tulee jo kotiinkin netin kautta. Enkä tiedä olenko kasvattanut lapseni niin, että hän pystyisi välttämään niitä ja kieltäytymään kaikesta huonosta tai sellaisesta mitä hän ei oikeasti tahdo.

Mielessä pyörii nyt kaikenlaisia ajatuksia. Kun tulin kotiin ja juttelin Liinan kanssa, suurin huoli haihtui pois. Ei tuo lapsi kuulu keskustan ryyppyjengiin, ei tuo lapsi kiertele alaikäisten ryyppykämpissä, ei tuo lapsi valehtele, ei tuo lapsi harrasta nettiseksiä , ei tuo lapsi pahoinpitele ketään, ei tuo lapsi varasta, ei tuo lapsi tee ilkivaltaa, ei tuo lapsi .. ei tuo oma rakas ... ja kuitenkin se on niin arkipäivää, että tuon ikäiset lapset niitä asioita tekee :(

En jaksa enää yhtään pahaa mieltä tänään joten laitoin Teho-Osaston nauhalle ja menen aikaisin nukkumaan. Ennen nukahtamistani en lue romaania joka on kesken (hyvin surullinen sellainen) vaan Baby Blues sarjakuviani. Hyvää yötä.

Minun piti mennä eilen aikaisin nukkumaan mutta niin siinä taas kävi, että painoin pään tyynyyn vasta puolenyön jälkeen. Suomi-Venäjä MM-ottelun jälkeen (joka päättyi Suomen häviöön 5-4) istuin vielä netin ääressä kunnes muistin, että minulla on tallennuksessa vielä maanantain Raitoja rakkaudessa- jakso. Tämä on kyllä paras tv-sarja aikoihin. Britit rulaa :)

Ennen  nukahtamista luin vielä kirjaa pari sivua.

Olo on turvonnut ja kamala. Huomaa taas miten vapun aikaan tuli vedettyä överit ruokien suhteen. Tänään "ruotuun".

PAKKO!!!

Vappu vietettiin onnistuneesti Tuulikin & lasten kanssa. He jäi meille sitten yöksikin kun Tuulikki halusi nappaista pari siideriä .Oli mukavaa vaikkakin valvottiin sitten taas myöhään josta syystä tämän päivän aamu oli hieman tikkuinen ja on tasaisesti väsyttänyt koko päivän.

Kikka soitti päivällä ja kyseli, että nähdäänkö perjantaina. Kumpikaan ei kuulostanut kovin innokkaalta lähtemään mihinkään ja peruttiin ainakin se S.U.T:n keikka. Katsotaan nyt jaksaako tehdä mitään muutakaan. Ollikin pääsee töistä vasta 22 joten jos meinaa lähteä, pitäisi hommata lapsenvahti.

Olli oli illalla Fiinan ja Empun kanssa ongella. Emppu vetäisi virvelillä hauen! Voi sitä pientä innokasta ja onnellista nassua kun kotiin sen toi :)  Olli sen jotenkin aikoo paistaa. Ei sitä nyt roskiinkaan heitetä, vaivalla virvelöityä kalaa.

Ruokapäiväkirjan pito jäi siihen yhteen päivään. Mun pitäisi kirjata syömiseni ylös jotta näkisin sen määrän mitä itseeni ahdan. Mutta jotenkin se jää. Taas huijaan itseäni. Painan enemmän kuin koskaan jos ei raskausaikaa oteta lukuun. Tuulikin kanssa keskusteltiin mahahaavoista ja se sanoi mahahaavan saajilla on usein kolme yhteneväisyyttä : tupakointi, kahvin kittaaminen ja ylipaino. Minä sanoin, että mulla on nuo kaikki (tosin tupakointi vain silloin tällöin) ja Tuulikilla ei noista mitään jolloin Tuulikki sanoi että "höpö höpö, et sinä ylipainoinen ole!". Minä en usko, en kertakaikkiaan usko ettei joku mukamas näe tätä läskin määrää!