Kivut ovat kuitenkin tänään kovemmat kuin aikoihin. Lääkkeet ovat kutakuinkin loppu ja tämän uuden lääkkeen kanssa ei voi kuvitellakaan mitään vahvempaa. Burana & Panadol - coctail saa riittää. Seuraavaksi varmaan poksahtaa maha.

Asioidessani ja odotellessani eilen labrassa ja röntgenissä mietin, kuinka hyväntuulista väkeä olen kohdannut viime päivinä joutuessani käyttämään terveysaseman palveluita. Töissä kun on viime aikoina ollut paljon puhetta asiakaspalvelusta, osaa nyt ehkä hieman eritavalla kiinnittää asiaan huomiota. Tervehtiminen, tapa puhua ja katsoa (tosin olin toooodella tyytyväinen, ettei nuori miesröntgenhoitaja ylimääräisiä katsellut ottaessaan kuvia, jouduin olemaan täysin yläosattomissa). Sekä rtghoitaja että labran neiti muistuttivat, että onko jo lääkärin kanssa jatkoista sovittu ja kysyivät vointiani. Tuntui, että minusta pidetään huolta.

Tuloksia odotellessa.

Tänään alkoivat koulut. Syyslukukauden ensimmäinen kouluaamu on aina jotenkin erikoinen. Kaikkia vähän jännittää vaikka koulu, opettaja ja luokka olisivatkin pysyneet samana. Fiinalle tämä syksy on ehkä kaikista haastavin ja varmasti raskaskin, kun lähti uuteen kouluun ja sai ihan uudet opettajat ja luokkakaverit paria kaveria lukuunottamatta. Meidän ujosta, arasta pikkuFiinasta on kuitenkin jo kesän aikana kasvanut hieman itsevarmempi nuori ja uskon, että kaikki menee hyvin.

Taidan ottaa lääkecoctailini nyt ja yrittää vielä nukkua hieman. Illalla jatkuu juhlajärjestelyt. Nyt kaduttaa, etten ottanut kakkuja pitopalvelusta niinkuin ensin ajattelin.

Ennen -en tiedä onko kissa vai kala- pitämästäni lääkäristä pidin tänään. Kuunteli, kyseli, tutki. Antoi sheikkaukseen uuden lääkkeen ja innolla odotan ensi yötä, jospa vain saisin nukuttua! Sepä olisi ihanaa! Huomenna röntgen + labroja. Taas aikainen herätys. 

2. Kävin kahvilassa aamukahvilla. Kahvin kanssa otin täytetyn croissantin (niin kova pettymys, että lähtiessäni ostin Cittarista paahtopaistipatongin ja tein kotona aamupala vol.2)

3. Tuhlasin rahaa. Kesäkukkiin. Paitaan. Ruokiin joita emme tarvitsisi mutta jotka ilolla syömme. 

4. Eme ilmoittautui isoskoulutukseen. Olen mielissäni.

5. Tänään en saa syödä klo 20 jälkeen labran takia. Todellakin toivon, että saamani uudet lääkkeet tehoavat ja yöstäni ei tule piiiitkä!

6. Näin kaupassa tätini. Kutsuin hänet juhlimaan kanssamme viikonloppuna mutta miehensä on huonossa kunnossa. Sattuu aina, kun saan muistutuksen siitä, että läheiseni vanhentuvat ja varsinkin jos sairastuvat. Elämä ei ole loputon. 

7. Ihka ensimmäinen itse tekemäni hyydykekakku onnistui ja odottaa pakkasessa juhlia! 

Olin unohtanut koko asian, kunnes iski jokin outo tarve kirjoitella, löysin tämän. Viime postauksesta on yli 5 vuotta (enemmänkin?) aikaa ... ja silti tuntuu, että olisin kirjoittanut nuo lauseet eilen. Kaikki nuo ahdistuneet laihdutusrävellukset, painon ja läskien tuskailu. Mikään ei ole muuttunut!

Valehtelin. Olen muuttunut. Olen lihonut entisestään.

Talossa ei ole enää tuhisevia, kiljuvia, ihmetteleviä pikkulapsia. Talossa on hauskoja, itsenäisiä, kaikkitietäviä teinejä... ja kuopus, poika, joka parhaansa yrittää akkalauman kalkatuksen kestää.

Elämä on muutenkin niin erilaista ja moni asia muuttunut - silti yhtä opettelua  edelleen.

Olen edelleen hämmentynyt tästä löytämästäni aarteesta, että tuntuu, että menin ihan lukkoon kirjoittamisen suhteen. 

Teen kohta ihan tuikitavallisen postauksen päivästäni. Laitan vain ensin kahvit tippumaan.

Olen toki kirjoittanut koko aamun. Kirjoitan joka päivä. Kirjoitan tyhjänpäiväisyyksiä, typeryyksiä, nimettömiä kommentteja joita kukaan ei muista, kukaan ei kommentoi.

Nollaan päätäni palstalla. Ehkä olen nollannut jo liikaakin sillä huomaan olevani melko tylsistynyt.

Mieleen palautui myös dokumenttisarja vuosien takaa joka koukutti minut ja Ollin pahasti monena iltana tv:n ääreen. Farmarin vaimo (The Farmer's Wife) tuli televisiosta viimeksi vuonna 2003.

Farmarin vaimo :

- kuusituntinen dokumentti amerikkalaisen viljelijäperheen elämästä

Mikä saa maanviljelijän puurtamaan yötä päivää sormet verillä? Mikä auttaa jaksamaan kun sato tuhoutuu, rahoittajat haluavat omansa ja perhekin uhkaa hajota? Motiiviksi ei riitä pelkkä raha - tarvitaan unelmia ja luja usko tulevaisuuteen. Juanita ja Darrel Buschkoetterilla on unelmia, voimakasta tahtoa ja ennen kaikkea toisensa, mutta...

Dokumenttiprojekti esittää kuutena peräkkäisenä päivänä toivottuna uusintana koskettavan dokumentin, joka kuvaa nuoren nebraskalaisen maanviljelijäperheen arkea. Kolme vuotta jatkuneiden kuvausten aikana Juanitan ja Darrelin elämä muuttuu vakavaksi draamaksi. Rahahuolet, pelko maatalouden alasajosta sekä vastuu kolmen pienen tyttären tulevaisuudesta ajaa vanhempien keskinäisen suhteen välirikon partaalle.

Realistisen perhe-elämän kuvauksen lisäksi elokuva näyttää runsaasti myös Nebraskan upeita maisemia, aurinkoa, vehreyttä ja viljavia peltoja. Hehkuvanpunaisten auringonlaskujen ja tummansinisten öiden joukkoon mahtuu toki paljon myös meille suomalaisille tuttua kuvaa rankkasateen pieksemistä savipelloista ja pihamaista.

David Sutherlandin käsikirjoittama, suunnittelema ja toteuttama dokumentti Farmarin vaimo - The Farmer's Wife imaisee katsojan kuin mutainen pihamaa saappaan; syvälle sisälle perheen elämään, jossa rahaa tärkeämmäksi nousee kuitenkin avioparin välinen rakkaussuhde.

Dokumentti on kuvattu vuosina 1995 - 1997, jolloin perhettä kohtasivat monet, toisinaan ylitsepääsemättömiltä näyttävät ongelmat. Mitä perheelle kuuluu tänään, kuusi vuotta myöhemmin?

Dokumentin luoja David Sutherland kertoo, että Juanita ja Darrel ovat lopulta päätyneet eroon. Darrel jatkaa maanviljelystä ja toimii aktiivisesti alan yhteisöissä. Juanita ja tytöt ovat muuttaneet kaupunkiin. Juanita on edennyt urallaan yrityksessä, jossa hän dokumentin lopulla aloitti, Audrey opiskelee ahkerasti ja aikoo hakeutua collegeen ja myös Abbyn ja Whitneyn koulunkäynti sujuu hyvin. Lapset viettävät viikonlopun vuoroin isän, vuoroin äidin luona. Juanitan, Darrelin ja lasten elämä sisältää siis edelleen elementtejä, jotka kaukaisen Suomenkin perheiden on helppo tunnistaa.

Ohjaaja Sutherland on koonnut Buschkoetterien elämästä ja dokumentin tekemisestä tietoa Internet-sivuilleen www.davidsutherland.com.

Lähde : http://www.yle.fi/d-projekti/arkisto/2003/farmarin_vaimo.html

Tunne on TAIVAALLINEN kun ensimmäisen herätyksen jälkeen saa vielä jatkaa unia. Olen tehnyt tätä jo iät ja ajat.

Kello 06.45 olisi kuitenkin kammettava itsensä ylös vaikka tänäkin aamuna tuntui että ei, ei tästä tule mitään. En jaksa, en halua! Raahauduin napsauttamaan kahvinkeittimen päälle ja lähdin herättämään tyttöjä. Käämit paloi viidennen kerran jälkeen kun kävin Fiinaa komentamassa ylös. Tyttö makaa liikkumattomana eikä tee elettäkään heräämisen suuntaan. Lopulta kiskaisen peiton pois ja alkaa varsinainen raivokohtaus-show joka kesti niin kauan että lopulta pakkasin sille eväät mukaan koska ei ehtinyt kotona edes syödä.

20 minuutin ajokeikan jälkeen (koti --> Empun koulu -->  Liinan koulu --> Fiinan esikoulu --> koti) saavuin takaisin kotiin. Väinö oli herännyt sillä aikaa ja köpsötti Ollin kainalosta mun luo. Syötiin aamupalaa, katseltiin tv:stä Peukaloisen retket ja sitten istuuduin tähän koneelle.

Nyt helpottaa.

Onneksi kaikki aamut eivät ole tällaisia. Useimpina aamuina myös Fiina herää yhden kerran herättämisen jälkeen ja alkaa pukemaan sopuisasti.

Minun jos kenen pitäisi ymmärtää Fiinan tämänaamuiset temppuilut koska en itsekään jaksaisi ylös nousta. Saati että joku tulisi mäkättämään korvan juureen ja viimein kiskaisisi peiton pois. Siinä vaiheessa tulisi jo ruumiita jos minulle niin tehtäisiin.

Päiväkodin pihassa sovittiin riita ja tyttö meni esikouluun hyvillä mielin.

Läskit ahdistaa (taas). Mä olen niin hukassa :( päätän, luovutan, pieksen itseni tsemppiin, hyväksyn itseni, luovutan, masennun ja taas alusta. Viimeksi viikonloppu meni ahmimiseen. Tiedostin sen jo silloin miksi muka "saan" ahmia ja tiedostin sen jo, ettei se suunnitelma tule onnistumaan. Eihän se koskaan onnistu. Huijasin itseäni jälleen.

En enää tiedä mitä tekisin. Elisa hehkutti eilen puhelimessa kuinka vähähiilarinen dieetti on sitten niiiiin hyvä ja tulee niiiiin hyvä olo. Tietenkin olen onnellinen hänen puolestaan mutta olen samalla pirun kateellinen sille motivaatiolle mikä hänellä on. Elisa sanoo, että "sinäkin onnistut tällä, tämä vie makeanhimot pois, ei ole nälkä .. ". Voi kun se olisikin siitä kiinni. Minä kun usein syön vaan syömisen himosta, en nälästä.

Kävimme isäni luona ja koska lunta satoi viime yönä paljon, innostuimme siellä kaivamaan jostain liukureita ja laskimme pihassa mäkeä. Varsinkin Väinö oli tohkeissaan ja pienestäkin vauhdista irtosi kunnon kirkaisut kyytipojaksi!

Jostain sitten sain päähäni kuningasidean. Minäkin haluan laskea! Lapset kiljuu, kaikilla on hauskaa, minäkin! Liukuri hukkuu perseen alle, antakaa vauhtia! Ja sillä samalla sekunnilla kun saa sen kankun irti maasta sen vertaa, että liukuri ottaa alleen liukasta mäkeä, ihana äitini hyökkää puun takaa ja *räps* sinut on kuvattu. Priceless!

Jälleen yksi syy laihduttaa; perse ei mahdu liukuriin.

Tosin painavana saa paremmat vauhdit.

Päivän lempisana on ehdottomasti perse. Sanoin sen ainakin 1000 kertaa päivän aikana ja ai että se alkoi tuntumaan suussa hyvälle, se perse.

Katkeraa kirjoitusta, eikö? Anteeksi kaikille isille, tänään on teidän päivänne! Toivottavasti ymmärrätte nauttia.

No jaa. Omassa ja lasten isissä ei tosin tätä vikaa ole, vaikka kyllä minun myöntää täytyy että eräs isäinpäivä olen joutunut kiukkuni nielemään kun Olli on edellisenä iltana ottanut vähän isyyslomaa ja viettänyt kunnon baari/remuamisillan. Tämä isänpäivä on toisenlainen. Olli ei ole aikoihin käynyt edes baarissa. Minä vinoilen että vielä se neljänkympin kriisi tulee.

Yritin muistella lapsuuteni isänpäiviä mutta mieleeni ei oikein tule mitään. Sen muistan, että äitinkin isiä aina onnitteli ja oli jonkun lahjan ostanut. Siitä varmaan on minullekin jäänyt tapa ostaa miehelleni lahja vaikka joku näsäviisas siihen on todennut että; "eihän se SINUN isäsi ole". No shit Sherlock?!

Lahjan ostamiselle on myös itsekkäät syyt. Rakastan lahjojen ostamista. Tykkään todella paljon siitä, että saan miettiä mitä kellekin ostan ja millaisesta lahjasta saaja nauttii oikeasti. Mielestäni olen usein onnistunutkin. HUOM! Omasta mielestäni.

Syksyisin saan ostaa lahjoja paljon. Aikavälille syyskuun 4. - marraskuun 9. sijoittuu monet, monet synttärit, hääpäivä ja nimipäivä (tosin nimipäivälahjoja en harrasta kuin omille muksuilleni, mutta kortilla muistan muitakin) ja sitten viimeiseksi isänpäivä. Ja kun ne on saatu hoidettua "alta pois" voikin alkaa miettimään joululahjoja. Ah, ihanaa.

Mistä tulikin mieleeni että eilinen lotto on tarkistamatta.

Meidän perheessä isi nukkuu vielä. Itse heräsin n. 08 aikaan Väinön kanssa ja lämmin tunne täytti sisimpäni kun astelin keittiöön ja katsoin ikkunasta ulos. Yön aikana oli satanut paljon lunta. Ihanan valkeaa, puiden oksat notkuvat valkeudesta ja olo on rauhallinen. Päästin Koiran ulos ja pieni osa maanpinnan valkeudesta muuttui hetkellisesti keltaiseksi ja se hieman häiritsi näkymääni.

Lapset eivät malttaisi nyt odottaa. Koulussa on tehty lahjoja ja askareita ja hyvä kun eilisen malttoivat pitää niitä vielä piilossa. Lähden tästä kattamaan pöytää ja sitten porukalla herättelemään isiä joka saa lahjaksi kasan uusimpia Aku Ankan taskukirjoja.

Tervetuloa syksy!

Aamu sujui hyvin. Heräsin jälleen ennen kuin herätyskello edes ehti soida. Olen todellakin jälleen voimissani tänä lempivuodenaikanani. Tyttäret on laitettu kouluun ja Väinön kanssa lähdemme pian ulkoilemaan ja siivoamaan kirpparipöytääni.