Tänään on ollut henkisesti raskas päivä. Aloitin päiväni lukemalla Jarmo Björqvistin avoimen kirjeen hänen nettisivultaan ja keskustelemalla asiasta keskustelupalstalla muiden kanssa. En voi käsittää niin raakaa tekoa. Lapsen silmien alla. En usko hetkeäkään etteikö lapsi nähnyt murhaa. Kirjoituksesta paistoi läpi Jarmon narsistinen luonne. Olin henkisesti aivan poikki tuon aamun jälkeen.

Päivä meni kotitöiden merkissä kunnes illalla lähdin Liinan koululle kuuntelemaan luentoa nuoruusiästä. Paikalla oli useita asiantuntijoita kaupungistamme kertomassa millaista tämän paikkakunnan nuoriso on, mitä tekee ja missä. Tämäkin aihe oli aika raskas. Minulle jäi olo, että pitäisi koko ajan olla varuillaan eikä hetkeksikään saa laskea "antureita" jotka vahtii nuorta. Huoli Liinankin tulevaisuudesta kasvoi entisestään. Maailma on niin täynnä houkutuksia. Nykyään ne tulee jo kotiinkin netin kautta. Enkä tiedä olenko kasvattanut lapseni niin, että hän pystyisi välttämään niitä ja kieltäytymään kaikesta huonosta tai sellaisesta mitä hän ei oikeasti tahdo.

Mielessä pyörii nyt kaikenlaisia ajatuksia. Kun tulin kotiin ja juttelin Liinan kanssa, suurin huoli haihtui pois. Ei tuo lapsi kuulu keskustan ryyppyjengiin, ei tuo lapsi kiertele alaikäisten ryyppykämpissä, ei tuo lapsi valehtele, ei tuo lapsi harrasta nettiseksiä , ei tuo lapsi pahoinpitele ketään, ei tuo lapsi varasta, ei tuo lapsi tee ilkivaltaa, ei tuo lapsi .. ei tuo oma rakas ... ja kuitenkin se on niin arkipäivää, että tuon ikäiset lapset niitä asioita tekee :(

En jaksa enää yhtään pahaa mieltä tänään joten laitoin Teho-Osaston nauhalle ja menen aikaisin nukkumaan. Ennen nukahtamistani en lue romaania joka on kesken (hyvin surullinen sellainen) vaan Baby Blues sarjakuviani. Hyvää yötä.